Showing posts with label content. Show all posts
Showing posts with label content. Show all posts

Tuesday, February 25, 2025

Olipa kerran…




Viisikymmentä vuotta olen halunnut tehdä elokuvia, mutta tässä maassa, maailman onnellisimmassa, siitä ei mitään tule. Kun sanoja ei käytetä luomaan ymmärrystä eikä kommunikointiin niin mihin niitä käytetään? Sotkemaan ja terrorisoimaan. Onko muuallakin tapana välttää sopimuksien tekoa tai rikkoa tehdyt sopimukset? En itse ole missään kohdannut samanlaista työkulttuuria, groteskia pilkkaa ja suoranaista simputusta. - Hei ei niin  saa sanoa! Sehän on vain ammattitaitoa... Ei, se on ammattitaidon väärinkäyttöä! Entä jos sairaanhoito toimisi samoilla periaatteilla kuuntelematta ja mielivaltaisesti? ”Kill your darlings”- periaate, että työtä tehdään kuin limppusika ajattelematta, valikoimatta, vailla päämäärää, tuntuu menneen maailman karmealta kouristelulta, ei tämän hetken tavoitteelliselta suunnittelulta ja tekemiseltä. Naivismi mahdollisuutena helpottaa tekemistä tuntuu myös jonkinlaiselta pakenemiselta, eskapistiselta teennäisyydeltä, sillä yksinkertaistetut ratkaisut eivät luo harmoniaa vaan groteskia sekamelskaa vailla päätä ja häntää. Kuka pystyy lukemaan kolmen sanan sloganeilla kirjoitettua kirjaa? Ja miksi lukisi?

Kesällä 1975 pyrin opiskelemaan Taideteollisen Korkeakoulun Elokuva- ja TV-työn linjalle suunnittelua ja ohjausta. Tulin ns kovista luonnontieteistä, biologiasta, ja olin kevään ollut töissä matkatoimistossa, myös matkustellut. Pääsykokeet olivat kaksiosaiset, ja ensin oli viikko Mariankadun koululla Kruunuhaassa: piirtämistä, muotoilua, kirjoittamista… Toinen viikko oli väliviikon jälkeen Ilmalan vanhassa vesitornissa, missä ETV:n laitos sijaitsi. Laitoksen yliopettajaksi oli vasta nimetty Risto Jarva, joka myös veti elokuvan rahoitusta pohtivaa komiteaa sekä tuotantoyhtiö Filminoria. Toinen viikko sisälsi elokuvallisempia tehtäviä ja haastatteluja. Taisi mennä vielä viikko ennenkuin valittujen nimilista ilmestyi Ateneumin rakennuksen idänpuoleisen porraskäytävän pylvääseen, mistä kävin tarkistamassa kuinka oli käynyt. Olin onnellinen, nimeni oli listassa, olin päässyt tekemään elokuvaa!

Niinpä, ja 1978 lähdin siitä lafkasta lopullisesti. Viimeinen pisara oli keväällä -78, kun tein keikkaa Eilakaislalle ja neljän päivän keikalla jossain teollisuusalueella lompakkoni varastettiin ja sen välissä meni opintokirjani. Kun pyysin uutta varastetun tilalle sain kuulla, että pitää pitää huolta tavaroistaan eikä hukata niitä. Sain kyllä uusittua esim. ajokortin, mutta en opintokirjaa. Monen vuoden perusteettomien ’kritiikkien’, snubbaamisen ja huutelun ”kunhan nyt täytät 25!” jälkeen olin masentunut ja väsynyt, enkä onneton edes ollut oppinut ryyppäämään…  No otin yhteyttä koko koulun opintosihteeriin ja hän totesi, että totta kai saan uuden opintokirjan, tietysti, eikä varkaus ollut minun syytäni. 

Joitain päiviä myöhemmin opintosihteeri otti yhteyttä: juttu olikin mutkistunut, koska ETV:llä ei ollut merkitty pidettyjä kursseja, läsnäolijoita eikä mitään muutakaan minnekään… Ne oli kuitattu pidetyksi vain opiskelijoiden opintokirjoihin, mikä tietysti oli ihan laiton tilanne. Hän ehdotti, että katsoisimme kurssikalenterista kurssit, joilla olin ollut yleisellä puolella, ja myös ne, joihin olin osallistunut elokuvapuolella, ja hän kirjoittaisi niistä erillisen todistuksen. Näin tehtiin, enkä ole opintokirjaa saanut tähän päivään mennessä… Valmistu siinä sitten!

Varmasti boheemius on kivaa ja kapakkaelämä loistavaa, mutta minulle elokuva on kuitenkin jotain ihan muuta kuten kasvoja, ilmeitä, tunteita, valoa, hetkiä... Se ei ole sekoilevaa toimintaa eikä groteskia pilkkaa, ei taltioitua kansanteatteria tai minimalistista whole-body-actingia... Mahdollisuus syventyä mihinkään loisti poissaolollaan...

Noilta 'kouluvuosilta' muistan Simo Ristan kommentin ensimmäisen valokuvauspäivän jälkeen, kun olimme kuvanneet rullan tri-X:ää, kehittäneet sen ja tehneet pinnakkaiset: - "On se hyvä, että edes yksi on pitänyt kameraa ennenkin käsissään." Meitä oli kuusi ja seuraava kurssi otettaisiin sisään kahden vuoden kuluttua. Yleiseltä puolelta palaa mieleen Severi Parkon innostuneet ja innostavat kävelyretket kaupungilla eri rakennuksissa ja kaupunginosissa. Kun palava Notre Dame ilmestyi uutisiin tiesin, millaiset rakenteet kätkeytyivät sen pinnan alle ja että vanhat tammihirret palaisivat minkään pystymättä sitä estämään. Samanlaiset hirsirakenteet kätkeytyvät monen Helsingin rakennuksenkin ilmiasun sisään. Ja tietysti Immi, josta kerroin tuossa aikaisemmin ja johon vielä palaan, sillä Immi on jatkanut elämäänsä tähän päivään saakka - tosin nyt jo kummituksena, joka ikinuorena seikkailee eri vuosisatojen Helsingissä.

Elävä malli oli kirosana monille elokuvan opiskelijoille, mutta olisin piirtänyt mallia vaikka joka päivä. Suoritin kurssin iltakoulun puolella, ja olen piirtänyt ja maalannut elävää mallia aina tilaisuuden tullen läpi vuosien. Ja kasvoja, piirtänyt, kuvannut, maalannut, sillä kasvot ilmeineen, jokaisella erilaiset, ovat kiehtovia... 

Jo silloin jossain mainittiin 'elokuvan semantiikka', mikä kuulosti mielenkiintoiselta ja laajalta alueelta. En tänä päivänäkään tiedä mitä sen alle kuuluu, mutta kuvittelen, että lähes kaikki, mitä elokuvassa näemme jollain lailla. Minun maailmani on rikas niin muotokieleltään kuin ihmisiltään enkä halua olla osallinen stereotyyppisten hahmojen tai kopioitujen konseptien luomiseen. Ne ovat ahdistavia ja elottomia typistyksiä rikkaasta maailmasta, kivikasvojen valtakuntaa, ja tulosta kilpailusta, joka hävittää ja virtaviivaistaa kaiken mitäänsanomattomaksi. Heimoyhteisön kaltainen tuotantorakenne, jossa päätöksiä ei perustella ja erilainen ajattelu on tuomittavaa on outo jäänne ajalta ennen glasnostia...

Niin siinä kävi, ei tullut suunnittelijaa eikä ohjaajaa, ei ainakaan sellaista kuin oli tarkoitus. Tuli toisenlainen oman tiensä kulkija, polkujen samoilija ja tutkija, joka kohtasi kiireettä ja kuunnellen vastaantulijoita niin poluilla kuin valtateillä. 

Monday, September 23, 2024

Sunday, July 03, 2011

layers of thoughts...






So I am illegal... Independence is illegal, has always been. Ever since Robin Hood and before - maybe that was how those heroes were created by the common conscience: a need to sanctify and make change, evolving desirable and wanted. 



And my company is not like other companies - a functional devise! What is it then? I just wanted a tool to work with... and some support! All my life I have been listening talk of the importance of support, both spiritual, economical and as an attitude. The idea is like a dream. In reality I have had no friends - my thinking has always been too dynamic and imaginative. No, that is not quite true, but just a few friends... Somehow i still have managed to do what I have wanted - get a pack, or children, that is, and create ideas to make concrete objects. Lonely road it has been, but I am not blaming anyone. As a poet (Leino?) has said 'no man is bad, just some are weaker than other'. That is a consolation of a kind.







I have frequently come across the term 'fair play'. It has an echo of  a meaning that seems worth striving for: justice. Justice itself is a concept not to be achieved because it is an abstraction and as such nonexistent outside thinking. The practical term is fair play.

Also my company is an abstraction - a concept without concrete. Very clean, legal and ideal. What makes it my company is that I have drafted it, thought out the ways to work and means to do it. The idea itself contains some random creativity, the hot spices of life! And the movement, rhythm, yes. The spasms in time: change and evolvement. The life behind the mask.
Some day it, I hope, shall be a concrete bunch of people, cameras and computers, that makes movies! Of what? Of people, living in moments of decision and choice, of suffering and  love. More lovely abstractions! But it is not so difficult. We all have an image of suffering and of love, of friends and of enemies, right? 




A city, or a house is just a shell: what happens is important! Yet the city can appear as a living, bubbling environment    (9 1/2) or a static postcard-like staging or scenery as so often happens. So how come? Maybe they just did not move the people or the camera - both affect!  And how it happens: people, kids, dogs, cats, light, cars - how they move, live, feel and function. BUT: they can be lively but if the camera is settled in one place and they are kind of 'on stage' it does not work! 
Same goes with the difference between interior and exterior. If exterior is a real place and inside the walls we are taken to a studio is can be sensed from the film and breaks the illusion! So ideal would be to film on real location, real houses and apartments - which creates another problem:  so many series and 'consumer movies' are made this way - how to make a difference? Again the camera, tracking and movements! It is essential to the feeling in the film! That you see out when you are in, that you are seen changing surroundings... 




There is something fundamentally true in the process of  education: like the formal... eh, what is it... I miss the term... you know, when someone has been to a school and at the end gets a paper that he/she has completed that education - yes, graduation! Is it an achievement or a restriction? This is a very important question, because to certain part of people it will be a road paved ready and leading straight to where? I don't know, because I belong to that other part of people who forget and go on with the attitude that each day the sun rises anew.  It doesn't mean you would not have memories or a past or a method - no, it only means that the power of that past is behind in that time gone by, not to be played again and again and again anew - that is conservatism and as such stagnant, preserving and imprisoning. And a method is measured by the existing ingredients, kind of... you can not stop giving birth because you are not in a hospital, no - you just have to do it! 




Life does not like stagnant forms - it likes function and flexibility! If a form is a vessel and function is water in it: water in a vessel is water but does it have any of the great characteristics of WATER like a spring or a river, rain or sea, fog or mist?  No, in a vessel we have some liquid, transparent and wet. But water - it is somewhere else...

11.6.2011