And all the world is white, full of snow, cold, and, for a few hours, light! It's two days from solstice and the day is longer, not much but anyway. Light is winning, life is winning and even if the coldest days are still ahead there is hope, maybe...
The house of Valerie: All the characters are there, I think, and their presence is taking shape, and it's wonderful as always. Potential boyfriend met the count, and was intrigued, as was the count, practically boiling with enthusiasm, and Valerie feeling that helpless joy of losing control once more. She doesn't like it but can do nothing: the house does what it wants a and brings forth whoever it wants, never mind her....
Tänään puolen päivän jälkeen kuolit syliini, ja nyt olet pahvilaatikossa villapeitteessä ulkona pakkasessa. Olet ollut elämänkumppanini 16 vuotta uskollisesti joka päivä, Merpeli, pieni kissa. Musta, melkein, vähän valkoista huulilla ja kaulassa, varpaissa etutassuissa ja polvisukat takakäpälissä. Katselin sinua aamulla mietin, onko se viimeisesi. Illalla kiipesit vielä pönttöuunin päälle lämpimään ja yön vietit nojatuolissa uunin vierellä keltaisen maton lokkosessa... Nyt olet jo jäätynyt, ja jonain päivänä sytytän nuotion, sulatan vähän maata ja kaivan sinulle haudan sinne kuusien alle Piken viereen. Kaksi mustaa karvakuonoa vierekkäin ikuisesti <3 .
Immi syntyi keväällä 1976 Ateneumissa Taik'in 'suunnittelun ja viestinnän yleiset perusteet' - SVYP - kurssilla, kun kehiteltiin joku hahmo, ihminen tai mikä vain - en muista niin tarkkaan, mutta Immin muistan... sain Immistä kunniamaininnan... Ja vuosien mittaan Immi on tullut mieleen silloin tällöin, saanut syvyyttä, ominaisuuksia, elämää ja sensellaista: Immistä on kehkeytynyt vanha hävytön nainen ja vaikka mitä...
Olisin halunnut tehdä Immistä lyhytfilmin jo silloin, mutta vastaus kainoon ehdotukseeni oli 'EI, EI, EI!! Täällä aloitetaan dokumenteista ja yhteistyöstä!! Ei mitään tuollaista!!'. Joten sit vain kirjoittelin Immistä ja piirtelin jotain, mitä mieleni improvisoi. Taiteen vapaus olikin ryhmäkurin ja järjestyksen vankila... niin, ja mielikuvitus kirous, joka oli syytä kitkeä heti juurineen.
Joka tapauksessa Immi oli - siis vuonna 1976 - vanha nainen, joka asui Helsingin Aleksanterinkadulla, melkein ainoa asukas tuossa cityn sydämessä. Lukaali oli ihan liian suuri Immille - kaikki muut olivat jo kuolleet, siis vanhemmat ja sisarukset ja muut sukulaiset, jotka joskus kansoittivat huoneistoja - mutta Immi tykkäsi tilasta, vanhoista raskaista kalusteista, kirjoista ja koiralla oli tilaa juoksennella, ja muuttaminen olisi ollut kovin rasittavaa, joten hän pyyhki ajatuksen mielestään, ja asui tyytyväisenä edelleen. Ruokakauppa oli vähän turhan kaukana, mutta olihan parin korttelin päässä kauppatori, mistä yleensä sai tuoretta ja tarpeellista, ja samalla voi pistäytyä hallissa, jos vaikka maitoa uupui.
Oikeasti Immi oli syntynyt vuonna 1900 ja 76 vuotias hyväkuntoinen optimisti, ja Aleksin ainoa asukas - no asuihan siellä kai Hesan Burgermeister ja ehkä joku muu, mutta se ei kuulu juttuun. Kerran tai pari viikossa Immi käveli johonkin keskustan kahvilaan kaffelle ja paakkelsille, ja pyörähti Stockmannilla 'katselemassa': rullaportaita oli kiva ajella eestaas ja joskus hän osti huivin tai eau d'toiletten tai aftershaven - niissä oli kiehtovammat tuoksut kuin naisten jutuissa. Akateemisessa hän kävi katselemassa kuvakirjoja, kasveja ja hyönteisiä erityisesti, ja lueskeli joskus pikaisesti dekkarien ja thrillerien takakannen koosteita. Kansainvälisiä muotilehtiä hän osteli säännöllisesti, koska niitä oli niin ihana katsella ja niistä sai ideoita omiin luomuksiin, sillä Immillä oli ompelija ja paljon erilaisia kankaita, pitsejä ja turkiksia varastossa.
Immin asunto oli iso ja kolmessa kerroksessa: Alimmainen oli ihan salainen, vain yksi ovi vei sinne ja mistään ei voinut päätellä, että siellä oli kokonainen huoneisto. Seuraavassa kerroksessa oli vanhanaikainen verkkohissi, jolla pääsi niin ylös kuin alaskin. Isoisä ja isoäiti Oblenski sen olivat keksineet laittaa, kun taloa oli remontoitu ja he ennakoivat vanhuuden raihnauksia. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa oli suuria huoneita, raskaita huonekaluja ja samettiverhoja, ja tilaa yli kolmesataa neliötä, monta makuuhuonetta ja työhuonetta, kirjasto ja valokuvastudiokin.
Immi oli pieni ja hento, oli aina ollut, ja ihan omissa maailmoissaan mokomakin haaveilija - niin siinä käy, kun ei edes naimisiin ole päässyt... Mutta Immin elämä oli ollut ihan toisenlainen, villi ja omituinen, ja aina vain oudommaksi se muuttui... Odottakaas vaan...
I still see her in my mind, a slim old lady with sharp eyes and quick smile walking down the busy street, looking at the shop windows, closer if something caught her eye... She had style, spectacles and sharp thinking.
Fall 1975 or spring 1976 when I was studying in film school we had a course common to all students in University of the Arts called SVYP, "general basic of design and communication", during which I evolved a character 'Immi of Aleksander Street'. I seem to remember I even got a honourable mention thanks to her. Because she was different - she was old, alone but not lonely, and she had her home on a street with no other residents, just business, banks, offices etc. And she had lived there all her life, over 70 years, excluding some random months and years abroad when young. Actually it was a family residence with grandparents, aunts, uncles, parents and so. And dogs and cats and mice and rats... Now only she and mice and rats were left in the huge apartment. And Herpsicordia the old cat that didn't care.
I remember writing about her, drawing her and getting interested of the life of this cool, shameless and sharp eyed old woman. And I suggested her as a subject of short film at the film department, but as always the answer was 'NO, NO, NO!!! Nobody wants your old woman!! If you want something to do there are buckets of 16 mm bw film you can go through and arrange!'
But I didn't want to sort someone's old films! So I just shut up and continued to imagine my old lady...
